Omalla painollaan

Aiemmin olen kertonut että sovittiin vuokrakustannuksien jakamisesta suhteessa tuloihin mieheni kanssa. No se oli hyvä suunnitelma, mutta me vaan ei olla sellainen pariskunta. Kumpikaan meistä ei ole kovin tarkka raha-asioissa. Me luotetaan siihen että asiat menee omalla painolla ja tilit tasaantuu ajansaatossa.

Pidin myös kirjaa menoistani kokonaisen yhden kuukauden ajan. Ensin olin ihan innoissani kirjaamassa kaiken, mutta pikkuhiljaa innostus laski ja enää en ole pistänyt mitään ylös. Osasyy on myös se, ettei mieheni ole kiinnostunut seuraamaan talouttaan. Huomasin etten saa todenmukaisia tietoja juuri sen takia, että jaamme kuluja niin summanmutikassa.

Pelihimo on hellittänyt ainakin väliaikaisesti ja olenkin ollut 9 päivää pelaamatta :)

Niinkuin otsikko kertoo, nyt koitetaan mennä ihan elämän omalla painolla ja luottaa siihen, että asiat järjestyy.

<3

Ps. Meillä on tulossa pitkän viikonlopun kaupunkimatka johon varmaan tulee palamaan rahaa isosti, mutta sitten vaan kiristellään loppukuu!

Kommentit

  1. Menojen ja tulojen kirjaaminen on kyllä aika raskasta. Minä teen sen sillä tasolla, että käyn läpi tiliotteet (koska käytämme aina korttia).
    Meillä on yhteinen taloustili, johon molemmilla on kortit ja sieltä ja omilta tileiltä näkee mitä on mennyt ja mihin.
    Meillä on molemmilla näkymä toistemme kaikkiin pankkiasioihin, joten se helpottaa seurqantaa.
    Ja se, kun emme käytä juuri käteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käytetään taas tosi paljon käteistä mikä tietysti hankaloittaa hommaa. Ehkä voisin kuitenkin tehdä tänne yhteenvetoja omasta tilistäni, että mihin suunnilleen rahaa palaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkatilanne 09/22

Näkyikö lomarahat ulosoton lyhennyksissä?

Huijari