Tekstit

Näytetään tunnisteella stressi merkityt tekstit.

Joulustressi marraskuussa

Kuva
Vaikka alle kymmenesosa eristä on nyt maksettu, tuntuu toi pieni vihreä edistymistä näyttävä rinkula aika kivalta! Pienikin summa kuukaudessa kuitenkin vie asiaa eteenpäin  :) Loppuvuosi taitaa olla vähän ahdistavaa aikaa meillä.  Verotusta tarkistaessa huomattiin että täytyy nostaa prosentit todella korkeaksi loppuvuoden ajaksi. Vuokranmaksu laahaa nyt sen verran jäljessä että pelkään sen aiheuttavan kohta ongelmia. Sitten vähemmän tärkeänä listalla on lähestyvä joulu ja joululahjat jotka tulee viemään rahaa. Täytyy kuitenkin muistaa ettei raha määrää kaikkea ja vähemmälläkin voi viettää hyvän joulun. On kyllä niin perisuomalaista alkaa stressata joulusta jo marraskuun alussa! 😄 <3

Tuleeko hiljaa hyvä?

Velanmaksun into tuntuu vähenevän ja ahdistus lisääntyvän kun laskut painaa päälle ja tuntuu ettei rahat riittäneet tässäkään kuussa mihinkään, vaikka en edes maksanut velkoja. Ehkä pitäisi yrittää nyt olla miettimättä niitä, mutta kun niin kovasti haluaisin niistä eroon. Alkutaipaleella muistan kun ajattelin että no onneksi tämä tapahtui mulle näin nuorena, joten kun saan velat maksettua, kaikki on vielä mahdollista ja elämä edessä. Nyt vaikka on mennyt vasta vähän yli 2 vuotta, tuntuu että tämä on ikuisuusprojekti. Loppuuko velka koskaan? Velkatilanne päivitystä ei tullut nyt kuunvaihteessa, koska olen päättänyt siirtää sitä kuun puoliväliin. Koeajalla ollessani saan palkat kahdessa osassa, kuunvaihteessa kuukausipalkka, ja 15. päivä lisät, joten kuukauden palkka on kokonaisuudessaan maksettu vasta keskellä kuuta. Oletan ulosoton vievän molemmista maksuista osansa, jolloin niistä tulleet ulosottomaksutkin on nähtävissä kuun puolessavälissä. Tällä hetkellä jännitän viekö vouti k...