Vanha äiti

Kun olin nuorempi, olin päättänyt että minusta tulee äiti 20-25-vuotiaana. Tiedän että 25-vuotiaskin on vielä nuori mutta jostain syystä mun päässä huutaa ääni joka sanoo että oon epäonnistunut ja musta tulee vanha äiti.
Tapasin mun miehen kun olin 19. Mies on muutaman vuoden vanhempi kuin minä ja hänellä on yksi lapsi edellisestä suhteesta. Heti kun me tavattiin, kävi vahinko ja mä olin raskaana. Mies oli valmis pitämään lapsen. Kuitenkin elämä oli siinä vaiheessa niin epävakaalla pohjalla ja oltiin tunnettu vasta kuukausi, että päätin tehdä abortin. Abortti huojutti meidän suhdetta hetken, mutta selvittiin onneksi.
Aborttia en ole katunut. Uskon että meidän parisuhde ei olisi kestänyt perheen perustamista vielä silloin, enkä tiedä miten hyvissä väleissä oltaisiin pystytty lapsen asiat hoitamaan. Joskus silti mietin, olisiko peliongelmani ilmaantunut jos olisin pitänyt lapsen? Olisinko velaton tällä hetkellä? Mutta mielummin taistelen asian kanssa nyt kun olen vastuussa ainoastaan itsestäni.
Tällä hetkellä vauvakuume on vuorotellen meidän molempien ajatuksissa. Nään unia joissa olen raskaana ja herään kamalaan pettymyksen tunteeseen. Olen kuitenkin päättänyt että velat täytyy saada paremmalle mallille ennen kuin lapsia aletaan yrittämään.
Ajatus äitiyslomalle jäämisestä 15000e velkojen kasvaessa korkoa, ahdistaa. Maksuaika pitenisi enkä tiedä koska saisin velat maksettua. Jos jaksan odottaa pari vuotta (jolloin olen omassa ajatusmaailmassani jo vanha ensimmäistä lasta hankkimaan) niin velka on pienentynyt niin, ettei työelämästä pois jääminen aiheuta vuosien venymistä maksulle. 
Tiedän, että meidän perheen yhteisillä tuloilla kyllä pystyttäisiin elättämään yksi pienikin. Haluan vaan olla varma, että pystyn tarjoamaan kaiken mahdollisen ja myös turvaamaan tilanteen jos jostain syystä meille tulisi ero. 
-
Penni kerrallaan perhettä kohti 👶🏻💛

Kommentit

  1. Tämä, itse täytän kohta 30v ja olen velaton 32 vuotiaana, jolloin voin alkaa yrittämään lasta. Pitkä on odotus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajallisesti meillä siis mahdollinen yrittäminen saattaa alkaa samoihin aikoihin :) mielenkiinnolla jään seuraamaan myös sun blogia!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkatilanne 09/22

Näkyikö lomarahat ulosoton lyhennyksissä?

Huijari