Kuka mitä miten?

Moikka sä!
Aion kertoa täällä tosi avoimesti ja rehellisesti siitä miten mulla menee ja mitä elämässä tapahtuu. Sen johdosta oon päättänyt pysyä anonyymina. Jotta kaikelta ei putois pohja niin haluun kuitenkin kertoa, että olen noin 25-vuotias nainen? tyttö? nuori nainen? Noh, nais-ihminen kuitenkin.
Kolme vuotta sitten mulla oli kiva koti, mies, pari lemmikkiä, ihania ystäviä, pari tonnia luottokorttivelkaa ja kaikki hallinnassa. Sit kuitenkin jotain tapahtu. En edes muista mistä kaikki on varsinaisesti alkanut, mutta yhtäkkiä vuoden 2017 lopussa mulla oli 22 000 euroa velkaa matkalla ulosottoon, eikä mikään enää ollut hallinnassa. Luojan kiitos mies, ystävät, koti ja lemmikit on pysyneet, mutta oon joutunut miettimään itteäni ihan uusiksi. Kaikki jotka on kuullut mun veloista, ihmettelee "Miten sulle on voinut käydä näin?" Mähän olin aina se järkevä ja tunnollinen. Aina paasaamassa muiden rahankäytöstä ja tietoinen muutamien kaverien ongelmista velkakierteessä ja pikavippi-helvetissä. Sehän siinä on, ei sitä ite huomaa ennen kuin tilanne on karannut käsistä.
Velkaantumiseen on varmasti ainakin satoja syy - seuraus suhteita. Itselläni homma meni v-tuiksi viimeistään kun löysin blackjackin, nettikasinot, nettibingot ja muut rahapeli-luolat. Pahimmillaan pelasin varmaan tonneja päivässä. Panokset meni jo kymmeniin, jopa sataan euroon per kierros. Velkoja ja laskuja alkoi kertyä ja rahaa oli saatava lisää, ettei jäisi kiinni veloista, ja jotta pääsisi pelaamaan vielä vähän jos sieltä sattuisikin voittamaan ne jo pelatut vuokrarahat takasin.
Todellisuus iski päin kasvoja vasta kun en löytänyt enään yhtään firmaa joka olisi myöntänyt mulle lainaa. Kuukausierien summat oli yhteensä useita tuhansia euroja, eihän niitä olis maksanut enää edes hyvällä palkalla, saati mun n. 1500-2000e nettopalkalla. Itkin kotona ja mietin miten mä oon voinut olla näin tyhmä? Miten mä oon päätynyt tähän tilanteeseen? Äiti aina varotti, että älä ota pikavippiä. Mä tarviin apua. Keneltä mä uskallan pyytää? Mun olotila sinä päivänä muistutti paniikkikohtausta. Itkin huutoitkua ja henki ei meinannut enää kulkea. Oli vaan liian paha olla, eikä ketään jolla olis ollut edes hajua tilanteesta.
Selasin mun puhelimen yhteystietoja ja mietin kenelle pystyn kertoa? Kuka mua pystyis auttamaan, en haluais pettää äitin enkä iskän mielikuvaa kunnollisesta tytöstä joka on hoitanut asiansa hyvin. Miten mä kertoisin mun miehelle, että iltaisin kun sä nukahdat, mä pelaan aamuyöhön asti puhelimella ja oon ajanut nyt itteni kymppitonnien velkoihin. Että kun oon väittänyt maksavani vuokraa, oonkin jo huomaamatta pelannut koko palkan ja sitten kiukutellut sulle, kun meillä ei ole rahaa mihinkään ja laskuja tulee ovista ja ikkunoista. Ahdistaa. Ahdistaa vieläkin, yli kaksi vuotta myöhemmin, ton päivän ajattelu. 
Lopulta soitin mun ystävälle. 
Olo helpotti HETI.
Jos sä, sinä siellä  joka luet tätä, koet yhtään samaa ku mitä mä just kerroin niin soita jollekkin! Soita vaikka velkaneuvontaan jos et uskalla läheisille kertoa, en voi edes kuvailla kuinka paljon asiat on helpottanut ton päivän jälkeen. Nykyään voin niin paljon paremmin vaikka velkaa onkin vielä 16 000e ulosotossa ja oon joutunut myöntämään itelleni että mulla on peliongelma ja mä mokasin ihan kunnolla. Mutta mitä sitten ? Velat on otettu ja nyt niitä maksetaan. Elämä ei loppunut vaikka sillon siltä tuntuikin.
Kerron erillisissä postauksissa tarkemmin eri vaiheista, ja siitä miten mun ystävä reagoi, ja miten me alotettiin tän asian käsittely. Ja tietysti miten mulla nykyään menee. Pelkkä ongelman myöntäminen ei tietenkään ole ratkaisu siihen ja peliongelman kanssa taistelen vieläkin. Välillä jaksan taistella paremmin ja välillä mokaan, mutta oon niin onnellinen että nykyään uskallan puhua asiasta paremmin, ja tiedän etten ole tän asian kanssa yksin.
Apua saa kun sitä uskaltaa pyytää <3
-
Ihanaa kun oot löytänyt mun sivulle ja uutena kirjottelijana ottaisin innolla vastaan kommentteja ja kysymyksiä, ideoita, ihan mitä vaan teiltä ! 

Kommentit

  1. Huippua, että oot alkanut pitää blogia! :)

    VastaaPoista
  2. Hei wau! Tsemppiä sun matkaan. Sä selätät tän ja pääset vielä pitkälle :) Ihan selvästi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkatilanne 09/22

Näkyikö lomarahat ulosoton lyhennyksissä?

Huijari